26+2!

Aamun neuvolakäynti oli jokseenkin surullinen ja puuduttava. Sain heti alkuun kuulla eilisen sokerirasituksen tulokset ja minulle diagnosoitiin radi. Raskausajan diabetes siis on nyt meillä riesana. Paastoarvon viitearvo on 5,5 ja minun paastoarvoni oli 5,7. Sain ruokailuohjeet ja verensokeri mittarin kotiin. Seuraavat kuusi päivää siis otan itseltäni verinäytteen kolmesti päivässä ja merkitsen lukemat taulukkoon, ja sen mukaan selviää joudunko insuliinihoitoon vai selviänkö pelkällä ruokavalioon muutoksella. Verenpaine oli todella hyvä ja toisella mittauskerralla saatiin oma sykekkin laskempaan normaaliin. Painoa minulle oli kertnyt parisen kiloa kuukaudessa mikä oli neuvolantädin mielestä hyvä. SF-mitta oli myöskin hyvä ja pojan sykkeet olivat 140-150 väliin. Teimme myös Aksun kanssa yhteishuoltajuus sopimuksen ja Aki tunnusti olevansa pojan isä. Teimme siis kaksi sopimusta yhdellä iskulla. Aki on siis pojan isä ja meillä hänen synnyttyään on yhteishuoltajuus. Sovimme ensi kuulle lääkäriajan ja sielä taas ultraillaan ja tutkitaan kohdunsuuta.

Lähdin myös biologisen isäni kanssa hervantaan katsomaan hänen äitiään eli minun isoäitiä. Matka jännitti minua, koska en ole mummua nähnyt valehtelematta kymmeneen vuoteen. Isä haki minut kotoa ja lähdimme ajamaan kohti hervantaa. Mummu odottikin meitä jo pihassa ja tilanne hänen autoon istuttuaan oli onneksi normaali. Ei mitään iloista jälleen näkemistä tai muuta noloa. Juttelimme kuin olisimme nähneet eilen. Kävimme ensin apteekissa ja päätin ostaa rennietä jos vaikka yönärästys lakkaisi tai edes hieman helpottaisi. Sitten kävimme kaupassa ja mummu osti meille ison pussin munkkeja. Menimme takaisin hervantaan ja kävimme mummun luona kahvilla. Tämä oli se tilanne joka oli todella nostalginen. Muistelimme lapsuuttani ja puhuimme paljon minun pojasta. Joime kahvit ja herkuttelimme munkeilla, sitten lähdimme isän kanssa takaisin koskiin. Ajoimme sepontien talon ohi ja kävimme moikkaamassa sukulaisiani. Kävimme kahden serkkuni kotona ja tapasimme toisen heistä ja heidän äitinsä. Juttelimme hetken ulkona ja sovimme että tulemma paremmalla ajalla kylään kunnolla. Kävimme isän kanssa vielä kaupassa ja sitten isä heitti minut kotiin.

Aksu tuli viiden jälkeen kotiin ja lähdimme suoraan kauppaan. Ostin kaikkea mikä sai aivoni ajattelemaan terveellistä ruokaa. Päätin vielä illan päätteeksi tehdä makaronilaatikon uuniin. Toisaalta olen edelleen tosi shokissa radi-diagnoosista, mutta uskon vahvasti että pärjään. Huominen aamuni saa luvan alkaa ensin näytteen otolla sitten kunnon terveellisellä aamupalalla uudella näytteellä ja jos ehdin niin lounaalla. Saa nähdä mitä arvot sanoo.